14 valtion toimijaa saman katon alle Mikkelin virastotaloon – kansalaisille sujuvampaa asiointia

Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt aloittaa merkittävän uudistuksen Mikkelin virastotalossa, jossa 14 valtion toimijaa kootaan yhteen työympäristöön. Samalla kansalaisten virastoasiointi helpottuu, kun valtion toimijoita keskitetään ja uusi yhteinen palvelupiste avataan Mikkelin virastotaloon.

Uudistuksen myötä kansalaiset voivat hoitaa maanmittausasioita, väestötietoja ja monia muita valtion palveluja kätevästi yhdestä paikasta. Virastotaloon avautuu myös mahdollisuus hoitaa verotusasioita etäpalvelupisteellä. Lisäksi valtion toimijoiden keskittäminen tehostaa viranomaisten välistä yhteistyötä. Rakennustyöt alkavat keväällä 2025, ja uudistus valmistuu tammikuussa 2027.

Hanke on osa valtion uudistusta, jossa palvelut ja tilat keskitetään yhteisiin toimipisteisiin eri puolilla Suomea, jotta virastojen välinen yhteistyö tehostuisi ja asiointi olisi kansalaisille helppoa ja sujuvaa. Virastojen yhteistyö lisää palveluiden nopeutta ja tekee asioinnista vaivattomampaa. Useimmat käyntiasiat hoituvat jatkossa sujuvasti Mikkelin virastotalossa Raatihuoneenkadulla.

Uudistuksen myötä yhteisessä palvelupisteessä asiakkaita palvelevat nykyisistä toimijoista Digi- ja väestötietovirasto sekä Ulosottolaitos. Uusina toimijoina mukaan tulevat Maanmittauslaitos ja Rikosseuraamuslaitos. Verohallinto tarjoaa jatkossa etäpalvelua.

-Tavoitteena on, että kansalaiset voivat hoitaa tärkeät käyntiasiat nopeasti ja vaivattomasti yhden luukun periaatteella, kertoo Senaatti-kiinteistöjen projektipäällikkö Jenni Kokkonen.

Yhteinen palvelupiste sijaitsee virastotalon ensimmäisessä kerroksessa, ja se tarjoaa asiakkaille seitsemän palveluhuonetta sekä mahdollisuuden etäasiointiin.

Keskittämällä säästöjä ja vastuullisuutta

Valtion vuokrakustannuksissa saavutetaan arviolta 800 000 euron säästöt vuodessa, kun toimijoita yhdistetään saman katon alle. Toimipisteiden yhdistäminen ja erillisistä toimipisteistä luopuminen tehostaa tilojen käyttöä ja vähentää kuluja.

-Virastojen keskittäminen samoihin tiloihin parantaa myös niiden välistä yhteistyötä ja tekee palveluista aiempaa sujuvampia. Uudistuksen jälkeen virastotalo tarjoaa entistä paremmat puitteet valtion toimijoille. Lisäksi talossa on vielä vapaata tilaa, joten tulevaisuudessa sinne voidaan mahdollisesti sijoittaa muitakin toimijoita, Kokkonen jatkaa.

Keskitetyt toimitilat tukevat myös ympäristövastuullisuutta, sillä tilankäytön tehostaminen pienentää valtion hiilijalanjälkeä. Lisäksi uudistuksessa hyödynnetään mahdollisimman paljon jo olemassa olevia monitilaympäristöjä, mikä vähentää rakentamisen ympäristövaikutuksia.

Mikkelin virastotalosta moderni valtion palvelukeskittymä

Mikkelin virastotalon uudistaminen kattaa noin 4 200 neliömetrin tilat, ja hanke sisältää sekä teknisen peruskorjauksen että toimistotilojen tavanomaiset remontit. Uusi palvelupiste on olennainen osa hanketta, jonka kokonaiskustannukset ovat arviolta 9,2 miljoonaa euroa.

Uudistuksen jälkeen yhteisessä työympäristössä toimivat nykyisistä toimijoista Aluehallintovirasto, Digi- ja väestötietovirasto (DVV), Ulosottolaitos, Huoltovarmuuskeskus ja Verohallinto. Lisäksi uusina toimijoina virastotaloon tulevat Business Finland, Finnvera, Etelä-Savon ELY-keskus, Kehittämis- ja hankintapalveluiden keskus (KEHA), Maanmittauslaitos (MML), Metsähallitus, Valtion talous- ja henkilöstöhallinnan palvelukeskus (Palkeet), Rikosseuraamuslaitos (Rise) sekä Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus (Valtori).

Uusissa tiloissa työskentelee yhteensä noin 400 henkilötyövuotta. Kokonaisuudessaan virastotalon käyttäjiksi arvioidaan noin 500 henkilötyövuotta, mikä tekee virastotalosta merkittävän työpaikan alueella.

Vaikka suuri osa toimijoista keskitetään yhteisiin tiloihin, käräjäoikeus, syyttäjälaitos ja poliisin lupapalvelut toimivat jatkossakin erillään. Nämä palvelut sijaitsevat kuitenkin yhteisen asiakaspalvelun läheisyydessä. Poliisin lupapalvelutilojen remontti valmistui lokakuussa 2024.

Uusia työpaikkoja ja moderneja toimitiloja Kotkan seudulle – BRAND toimitilat rakentaa uuden kiinteistön kolmea merkittävää toimijaa varten

BRAND toimitilat Oy rakentaa Kotkan alueen elinkeinoelämälle merkittävän uudistuksen: uudet 2100 m² toimitilat nousevat Kotkan keskustan läheisyyteen palvelemaan InCar Oy:n, Aittakorven Auto/Mekonomen Autohuollon ja Kymen Hyvinvointialueen ensihoitopalvelun tarpeita. Tilojen rakentaminen on käynnistynyt elokuussa 2024, ja ne valmistuvat alkuvuodesta 2025. Kiinteistö toteutetaan kokonaisvastuurakentamisen (KVR) mallilla, tilaajana Jyrkilä Oy.

Toimitilojen rakennustyöt etenevät suunnitelmien mukaan: marraskuun alkuun mennessä on asennettu seinä- ja kattoelementit sekä suoritettu lattiavalut. Seuraavaksi aloitetaan sisätilojen rakennustyöt.

Kymenlaakson hyvinvointialueen (Kymen HVA) ensihoitopalvelut saavat Kotkaan 460 neliömetrin tilat, jotka tukevat tehokasta päivystyspalvelua ja sisältävät lepo- ja kokoustilat sekä ambulanssien halli- ja huoltotilat. InCar Oy puolestaan laajentaa alueelle noin 1000 neliömetrin tiloilla, jotka on suunniteltu monipuolisia vauriokorjauspalveluita ja ajoneuvojen automaalauksia varten. InCarin tiloissa on myös vastaanotto- ja sosiaalitilat sekä korjaamo- ja maalaamoympäristö. Lisäksi Aittakorven Auto/Mekonomen Autohuolto tarjoaa asiakkaille laadukkaita huoltopalveluja ja varaosamyymälän 600 neliömetrin tiloissa..

Hanke on Kotkan talousalueelle merkittävä myös ympäristön kannalta, sillä kiinteistö hyödyntää maalämpöä, mikä edistää energiatehokkuutta ja vähentää hiilijalanjälkeä. Tämän lisäksi jokaisen yrityksen toimitilat ovat huolellisesti räätälöity ja suunniteltu siten, että ne tukevat yritysten palveluita ja imagoa, sekä palvelevat käyttäjiään parhaalla mahdollisella tavalla.

Sponda ykkössijalle Euroopan vastuullisimpana kiinteistöyhtiönä omassa vertailuryhmässään GRESB Real Estate Assessment 2024 -vastuullisuusarvioinnissa

Kuva Helsingin Esplanadin puistosta.
Sponda saavutti ykkössijan GRESB-vastuullisuusarvioinnissa.

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda saavutti Euroopan ykkössijan vastuullisimpana kiinteistöyhtiönä omassa vertailuryhmässään kansainvälisessä GRESB (Global Real Estate Sustainability Benchmark) Real Estate Assessment 2024 -vastuullisuusarvioinnissa.

Sponda on säilyttänyt asemansa kiinteistöalan vastuullisimpien yhtiöiden kärjessä GRESB-arvioinnissa jo kahdentoista peräkkäisen vuoden ajan.  

Standing Investments -arvioinnissa yhtiö saavutti vertailuryhmässään (Diversified – Office/Retail) 94 pistettä, mukaan lukien korkeimmat mahdolliset pisteet seuraavissa osiossa: vastuullisuuden johtaminen, toimintamallit, raportointi, riskienhallinta ja sidosryhmäyhteistyö, tavoiteasetanta, yhteistyö vuokralaisten ja yhteisön kanssa sekä datan hallinta ja seuranta. Lisäksi Sponda saavutti täydet pisteet GRESB-arvioinnissa ensimmäistä kertaa pisteytetyissä ilmastoriskien hallinnan sekä nettonollatavoitteiden osioissa.

Development-arvioinnissa Sponda saavutti vertailuryhmässään (Mixed use) täydet 100 pistettä kaikista osioista, mukaan lukien ESG-vaatimuksista, materiaalien käsittelystä, rakennusten sertifioinnista, energian, materiaalien, veden ja jätteen käsittelystä sekä sidosryhmäyhteistyöstä.

–Kestävä kehitys on nykypäivän liiketoiminnassa äärimmäisen merkityksellistä, ja yritykset edellyttävät toimitilojensa vastaavan korkeisiin vastuullisuusvaatimuksiin. Rakennettu ympäristö vastaa noin kolmasosasta maailman kasvihuonekaasupäästöistä, ja vastuullisena kiinteistönomistajana haluamme määrätietoisesti vähentää kiinteistöjemme ympäristövaikutuksia, toteaa Spondan toimitusjohtaja Christian Hohenthal.

Spondan huippupisteet Development-arvioinnissa ovat osoitus yhtiön pitkäjänteisestä sitoutumisesta kestävään rakentamiseen. Tämä on nähtävissä yrityksen kiinteistökehityshankkeissa, kuten tämän vuoden GRESB-arvioinnissa mukana olleissa projekteissa Vantaan Tikkurilassa ja Helsingin Mannerheimintie 14:ssä. Sponda tavoittelee johdonmukaisesti LEED Platinum – tai BREEAM Excellent -sertifikaatteja koko kiinteistöportfoliossaan. Yhtiö on myös sitoutunut pienentämään rakennustensa hiilijalanjälkeä koko niiden elinkaaren ajan sekä lisäämään omaa uusiutuvan energian tuotantoaan.

GRESB arvioi kiinteistöalan yritysten ja rahastojen ympäristö- ja sosiaaliseen vastuuseen sekä hallinnointiin liittyvää työtä (ESG) kestävän kehityksen edistämiseksi. 

Kiinteistömarkkinoilla nähtävissä piristymistä – puolet auktorisoiduista arvioijista sanoo markkinoiden vilkastuneen

Kuva keskuskauppakamarin pääsihteeri Raisa Harjusta.
Keskuskauppakamarin pääsihteeri Raisa Harju. Kuva: Roni Rekomaa

Keskuskauppakamarin auktorisoiduille kiinteistöarvioijille tekemän kyselyn mukaan kiinteistömarkkina on vilkastunut vuoden 2024 aikana hieman. Peräti 50 prosenttia kyselyyn vastanneista arvioijista kertoi kiinteistömarkkinan elpyneen vuoden aikana, erityisesti elokuusta alkaen. Tämä on merkittävä muutos verrattuna viime vuoden kyselyyn, jossa vastaajat totesivat kiinteistömarkkinoiden hiljentyneen. 

Keskuskauppakamarin syksyllä tekemään kyselyyn vastasi 141 auktorisoitua arvioijaa. Vastanneista kiinteistöarvioijista peräti 49 prosenttia katsoo kiinteistömarkkinoiden vilkastuneen hieman kuluvan vuoden aikana ja yksi prosentti vastaajista kertoi markkinoiden vilkastuneen paljon. 

Vielä edellisvuoden kyselyssä 84 prosenttia arvioijista kertoi markkinoiden hiljentyneen, eli tilanne näyttää tämän vuoden osalta paremmalta. Tämän vuoden osalta vain 13,4 prosenttia vastaajista sanoi markkinoiden hiljentyneen. 

–Kyselyn tulos kertoo siitä, että kiinteistömarkkinoiden alavireisyys on vihdoin taittumassa, vaikka alueelliset ja kohdekohtaiset erot ovatkin vielä suuria. Myös kansainväliset kiinteistösijoittajat ovat hiljalleen palailemassa markkinoille, kertoo pääsihteeri Raisa Harju Keskuskauppakamarista. 

Auktorisoidut kiinteistöarvioijat (AKA) ovat Keskuskauppakamarin hyväksymiä kiinteistöjen arvonmäärityksen ammattilaisia. AKA-arvioijia käytetään tyypillisesti vaativissa kiinteistö- ja toimitilakaupoissa, vakuusarvioinneissa, kiinteistösalkkujen arvonmäärityksessä sekä ositus- ja perinnönjakotilanteissa.

Asuntomarkkinoiden elpyminen vaatii korkotason laskua ja kuluttajien luottamuksen palautumista

–Kotitalouksien ostohaluja nujertanut korkotason nousu on painanut asuntojen hinnat laskuun, ja samaan aikaan rakennusmateriaalien hinnat ovat kallistuneet merkittävästi. Tämä on vaikuttanut kiinteistömarkkinoiden kehitykseen laajasti. Nyt korkojen selvä lasku alkaa näkyä etenkin asuntokaupassa ja siihen viittaa myös kyselymme, Harju sanoo.

Kysyntää on erityisesti hyväkuntoisista perheasunnoista hyvillä paikoilla. Sen sijaan linjasaneerauksen tarpeessa olevat kerrostalokohteet tai laajaa remonttia kaipaavat omakotitalot eivät kiinnosta ostajakuntaa ja näiden osalta myös rahoituksen saatavuudessa on haasteita.

Vastauksissa kuitenkin korostuu se, että asuntomarkkinoiden umpisolmu ei aukea pelkästään korkojen laskulla – myös kuluttajien luottamuksen palautuminen on keskeisessä roolissa. 

Yksi kyselyyn vastanneista arvioijista tiivistää asian: “Vaikka markkinoilla on nähtävissä pieniä merkkejä elpymisestä, ei suunta ole vielä kääntynyt täysin. Tarvitaan selkeämpiä parannuksia korkotasossa sekä kuluttajien uskon vahvistamista taloudelliseen tulevaisuuteen.”

Kiinteistömarkkinoiden elpymistä odotetaan erityisesti pääkaupunkiseudulla ja muilla kasvukeskusalueilla viimeistään keväällä 2025. Alueellinen vaihtelu on kuitenkin suurta ja esimerkiksi itärajalla piristyminen vaatisi geopoliittisen tilanteen selkiytymisen. 

Kysely toteutettiin 26.9.-3.10.2024 sähköpostikyselynä. Suomessa on 290 kiinteistöarvioinnin auktorisointia ja 49 % auktorisoiduista arvioijista vastasi kyselyyn.  

ARE talotekniikkakumpaniksi Logicentersin uuteen logistiikkakeskukseen

Havainnekuva uudesta logistiikkakeskuksesta.
Tontilla sijaitseva vanha rakennus purettiin, ja sen tilalle rakennetaan moderni 29 000 neliömetrin logistiikkakiinteistö. Kuva: Logicenters

Logicenters rakentaa uutta, noin 29 000 neliömetrin kokoista logistiikkahallia Tampereen Hervantaan. Hanke toteutetaan kokonaisvastuurakentamisena (KVR-urakka), jossa ARE toimii talotekniikkakumppanina vastaten kiinteistön lämmitys-, vesi-, ilmanvaihto-, sähkö- ja automaatiojärjestelmistä (LVISA).

Kestävä kehitys on keskeinen osa rakennusprojektia ja yksi tärkeimmistä kriteereistä kumppaneiden valinnassa. Kiinteistöön asennetaan tehokas maalämpöjärjestelmä, joka vastaa lämmityksestä ja pienentää hiilijalanjälkeä. Lisäksi katolle sijoitettavat laajat aurinkopaneelit tuottavat uusiutuvaa energiaa kiinteistön sähkönkulutukseen. Kohteelle tavoitellaan myös BREEAM Excellent-tason ympäristösertifikaattia, joka osoittaa kiinteistön olevan kestävän kehityksen huipulla.

–Rakennuksen energiatehokkuuteen on panostettu huomattavasti, mikä näkyy myös LVISA-järjestelmissä. Automaatiojärjestelmä optimoidaan niin, että energiankäyttö pysyy mahdollisimman tehokkaana ja kiinteistö täyttää tiukat ympäristövaatimukset, ARE:n tuotantopäällikkö Ilkka Koski kertoo.

Rakennustyöt ovat jo käynnissä, ja modernin logistiikkahallin odotetaan valmistuvan alkuvuodesta 2025.

–Uusi kiinteistö nousee logistisesti erinomaiseen paikkaan Tampereen kaupungin ja moottoriteiden läheisyyteen. Sijainnin ohella meillä on tarjota vuokralaisillemme kestävän kehityksen profiilin mukaisesti rakennettu kiinteistö. Rakennusvaiheen talotekniikkakumppanilta kaipasimme vahvaa osaamista ja ammattitaitoa, ja siksi valitsimme ARE:n, Logicentersin projektipäällikkö Antti-Pekka Valli sanoo.

Senaatti-kiinteistöt myy arvokiinteistön Helsingin Eteläesplanadilta

Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt tarjouskilpailun osoitteessa Eteläesplanadi 10 sijaitsevasta toimistokiinteistöstä. Helsingin Eteläesplanadin varrelle vuonna 1910 valmistunut Apollon talo rakennettiin hotelli-, ravintola- ja teatteritaloksi. Viimeisimmäksi kohde on toiminut oikeusministeriöllä toimistokäytössä.

–Valtion toimistotilojen käyttöaste on laskenut merkittävästi viime vuosien aikana ja toimistokiinteistöjä tulee nyt myyntiin erittäin hyviltä sijainneilta. Tässä upeassa arvorakennuksessa yhdistyy hienolla tavalla historia, kulttuuri ja arkkitehtuuri. Myös kohteen monipuoliset käyttömahdollisuudet tekevät siitä mielenkiintoisen, sanoo Senaatin myyntipäällikkö Ella Sperling.​​

Myytävä kiinteistö sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa Eteläesplanadin varrella, joka on yksi keskustan arvovaltaisimmista toimitilasijainneista. Rakennus on suojeltu, ja se kuuluu Esplanadi-Bulevardi RKY-alueeseen, edustaen Helsingin keskustan merkittävää liike- ja kulttuuriarkkitehtuuria. Rakennus sijaitsee hallinto- ja virastorakennusten kaava-alueella, mutta se on alustavien keskustelujen pohjalta muutettavissa ainakin toimisto, liike ja hotellikäyttöön.

Apollon talon tarina – kulttuuria, liiketoimintaa ja historiaa yli vuosisadan

Eteläesplanadi 10 on arvokiinteistö Helsingin Kaartinkaupungissa, joka valmistui vuonna 1910 professori ja arkkitehti Onni Tarjanteen suunnittelemana. Alun perin Apollo-yhtiön rakennuttamassa viisikerroksisessa rakennuksessa toimi Apollo-teatteri, kahvila-ravintola ja hotelli, sekä insinööri ja elokuvantekijä Karl Emil Ståhlbergin valokuvausateljee ja koti. Rakennusta kutsuttiin tuolloin Apollon taloksi.

Rakennus on käynyt läpi useita merkittäviä muutoksia. Vuonna 1916 arkkitehti Nils Wasastjerna laajensi pääsisäänkäyntiä ja uudisti sisätiloja. Ståhlberg myi kiinteistön Venäjän meriministeriölle vuonna 1917, minkä jälkeen rakennus toimi matruusikerhona. Suomen Ylipäällikön esikunta ja Senaatin sota-asiain toimituskunta käyttivät rakennusta vuosina 1918–1921. Vuonna 1934 Oy Alkoholiliike Ab osti kiinteistön Neuvostoliitolta, ja rakennusta korotettiin kahdella kerroksella. Rakennus toimi Alkoholiliikkeen pääkonttorina vuoteen 1940 saakka, minkä jälkeen se oli puolustusvoimien käytössä. Rakennus siirtyi Suomen valtiolle vuonna 1946.

Sinetin virastotalon uudistus käynnistyy Jyväskylässä – valtion toimijoille moderni yhteinen työympäristö

Sinetin virastotaloon toteutetaan muutostyöt 16 valtion toimijalle. Havainnekuva.

Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt vuonna 2007 valmistuneeseen 12 000-neliöiseen Sinetin virastotaloon yhteisen työympäristön muutostyöt 16 valtion toimijalle. Ensimmäisenä toteutetaan yhteisen palvelupisteen muutostyöt, jotka valmistuvat alkuvuodesta 2025. Sen jälkeen toimistokerrokset muutetaan yhteiseksi työympäristöksi, ja kokonaisuudessaan uudistus valmistuu syyskuuhun 2025 mennessä.

Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan Verohallinnolle, Maanmittauslaitokselle ja Digi- ja väestötietovirastolle yhteinen palvelupiste virastotalon ensimmäiseen kerrokseen. Nykyiset Verohallinnon ja Digi- ja väestötietoviraston käyntiasioinnin tilat siirtyvät muutostöiden ajaksi väliaikaisesti kolmanteen kerrokseen. Maanmittauslaitos palvelee normaalisti neljännen kerroksen tiloissa huhtikuun loppuun saakka. Muutostyöt valmistuvat alkuvuodesta 2025, ja uusi palvelupiste avautuu maaliskuussa 2025.

Noin 4 700-neliöiselle alueelle toteutettavat tilamuutokset pyritään tekemään mahdollisimman paljon hyödyntäen olemassa olevia monitilaympäristöjä. Tilat tehdään tukemaan entistä paremmin tilankäyttäjien toimintoja pääosin kaluste- ja vyöhykeratkaisuin. Lisäksi rakennetaan lisää pistäytymistiloja ja päivitetään kokouskeskuksen tekniikkaa. Suuren muutoksen kokee ensimmäisen kerroksen yhteinen palvelupiste, johon toteutetaan myös uudet vihkitilat. Uudistukset parantavat tilojen äänieristystä, turvallisuutta ja varautumista erilaisiin häiriötilanteisiin.

Toimistokerrosten muutostyöt toteutetaan yhteisen palvelupisteen valmistumisen jälkeen vaiheittain. Puolet noin 630 henkilöstä muuttaa uusiin tiloihin alkukesään 2025 mennessä, ja talon uudet käyttäjät siirtyvät tiloihin alkusyksystä 2025.

Tilamuutoshankkeen kustannusarvio on 4,6 miljoonaa euroa. Hankkeen myötä organisaatioille syntyy vuosittaisia toimitilakustannussäästöjä noin 450 000 euroa. Pääurakoitsijaksi on valittu Rakennusliike Seiska Oy, ja toteutusmuoto on jaettu urakka.

Hanke toteuttaa osaltaan valtion laajempaa palvelu- ja toimitilaverkon uudistusta. Sen tavoitteena on vastata nopeasti muuttuvan toimintaympäristön tarpeisiin kokoamalla käyntiasiointia julkisen hallinnon yhteisiin palvelupisteisiin ja tiivistämällä valtionhallinnon toimitilaverkkoa. Yhteiset palvelupisteet takaavat kansalaisille käyntiasiointipalvelua yhdenvertaisesti koko maassa.

Horisontti saavutti harjakorkeuden – Suomen ensimmäinen toimistopilvenpiirtäjä valmistuu toukokuussa 2025

Helsingin Kalasataman Horisontti on saavuttanut harjakorkeutensa, ja työmaalla vietettiin eilen harjannostajaisia. Suomen ensimmäisen toimistopilvenpiirtäjän vuokralaiset muuttavat sisään toukokuussa 2025. Valmistuttuaan 26-kerroksinen Horisontti tarjoaa modernit ja vastuulliset toimitilat noin tuhannelle työntekijälle. Horisontti on järjestyksessään viides Kalasataman kahdeksan tornitalon kokonaisuudesta.

Kuva Kalasataman alueen tornitaloista.
Kalasataman Horisontti on Suomen ensimmäinen toimistopilvenpiirtäjä.

–Toimistotyön luonne on muuttunut paljon viimeisten vuosien aikana. Useat yritykset etsivät parhaillaan uudenlaisia toimitilaratkaisuja, ja juuri näihin tarpeisiin Horisontti vastaa. Yrityksille on tarjolla valmiita tilakonsepteja, mutta tilat mahdollistavat myös yksilöllisten ratkaisujen toteuttamisen, SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola sanoo.

Hanke etenee aikataulussaan ja toimitilojen vuokraus on käynnissä

Horisontin rakennustyöt käynnistyivät huhtikuussa 2023, ja rakentaminen on edennyt suunnitellusti sekä aikataulussaan. Tällä hetkellä rakennustyömaalla tehdään sisävaiheen töitä, ja alimmissa kerroksissa töiden ollessa pisimmällä tehdään jo ilmanvaihtoon liittyviä mittauksia ja säätöjä. Työmaalla työskentelee päivittäin noin 120 henkilöä, ja rakentamisen aikana työmaalle on perehdytetty yhteensä noin 1000 henkilöä.

Horisontin toimitilojen vuokraus on parhaillaan käynnissä, ja tiloista on tällä hetkellä vuokrattu 35 prosenttia. SRV:n omat toimistotilat tulevat sijaitsemaan kerroksissa 5–11. Toimitilaa on monipuolisesti 200 neliön tiloista aina useampiin tuhansiin neliöihin asti.  

–Horisontin toimitiloista on nyt vuokrattu reilu kolmannes. Parhaat kerrokset ovat vielä jäljellä ja neuvotteluja käydään aktiivisesti. Yksilöllisesti suunniteltavaa tilaa on tarjolla eri kokoisten yritysten tarpeisiin, Saku Sipola kertoo.

Horisontin 24. kerrokseen tulee brasserie-tyyppinen ravintola, joka on mitoitettu noin 120 asiakaspaikalle. Ravintolan toiminnasta vastaavat tunnetut ravintoloitsijat Riku Stenros, Teemu Aura ja Maiju Åstedt. Laadukas brasserie tulee palvelemaan toimistopilvenpiirtäjän ja Kalasataman alueen asiakkaita, mutta houkuttelee tulijoita pidemmältäkin.

Vastuulliseksi ja viihtyisäksi suunniteltu

Horisontti on suunniteltu erittäin energiatehokkaaksi ja vastuullisuusnäkökulmat on huomioitu laajasti. Tilat ovat muuntojoustavia, käytetyt materiaalit vähäpäästöisiä ja vesikalusteet säästävät vettä. Käyttäjäyrityksille tarjotaan vastuullisuusraportointia varten laadukasta informaatiota, kuten kulutusdataa ja rakennuksen hiilijalanjälkilaskenta. Rakennukselle haetaan kansainvälinen LEED Platinum -sertifikaatti.

Tornitalon suunnittelussa on panostettu laadukkaaseen työntekijäkokemukseen ja terveellisyyteen. Akustiikka on suunniteltu huolella ja talotekniikassa on panostettu korkealaatuiseen sisäilmastoon, millä varmistetaan miellyttävät olosuhteet myös tulevaisuuden ilmastonmuutoksessa.

Sijainti hyvien julkisen liikenneyhteyksien ja kevyen liikenteen reittien varrella sekä suoraan kellarissa sijaitsevat autopaikat sähköautojen latausasemineen tekevät työpaikalle kulkemisesta sujuvaa. Kauppakeskus Redin monipuoliset palvelut helpottavat arkea, kun päivittäiset tarpeet ruokaostoksista apteekkiin ja optikkopalveluista ryhmäliikuntaan saa helposti hoidettua saman katon alla. 

Varma rakennuttaa Pasilaan Suomen korkeimman toimistotalon – 32-kerroksinen toimitila käynnistää Keski-Pasilan tornialueen kehityksen

Varma rakennuttaa Helsingin Pasilaan uuden tornitalon, joka valmistuessaan tulee olemaan Suomen korkein toimistorakennus. Keski-Pasilaan kauppakeskus Triplan läheisyyteen nouseva tornitalo The Node vahvistaa Pasilan vetovoimaa urbaanina asuin- ja toimistoalueena.

Havainnekuva Pasilaan rakennettavasta The Node -tornitalosta.
Havainnekuva. Kuva: JKMM Arkkitehdit

Näyttävään, Pasilan silhuettia muuttavaan toimitilarakennukseen tulee 32 kerrosta, ja se nousee 130 metrin korkeuteen. Uuteen toimistorakennukseen sijoitetaan mm. yli 3000 toimistotyöpistettä.

Valmistuessaan rakennus on Suomen korkein toimistorakennus.

 – Nykyaikaisille toimitiloille on kysyntää. Yritykset arvostavat laadukkaita tiloja, jotka tarjoavat parhaat puitteet työskentelylle. Erikoisuutena on panoraamamaisema, joka avautuu yli etelään kohti Helsingin vanhaa keskustaa ja aina merelle asti. On ilahduttavaa, että pääsemme tällaisena aikana aloittamaan merkittävän rakennushankkeen, Varman rakennuttajapäällikkö Ville Häyrinen sanoo.

Ankkurivuokralaiseksi tulossa Elisa

Ankkurivuokralaiseksi on tulossa Elisa. Rakennuksen nimi, The Node eli solmu, viittaa Pasilaan liikenteen solmukohtana, mutta myös Elisan liiketoimintaan: tietoliikenteessä noodi tarkoittaa verkossa olevaa solmua tai yksikköä.

Elisan tilojen jälkeen vuokrattavaa toimitilaa on 18 000 m2. Tornitaloon on tulossa myös ravintola- ja kahvilatiloja kiinteistöjen vuokralaisten ja muiden alueella liikkuvien käyttöön.

Rakentaminen alkaa syksyllä. Ensi kevääseen asti tontilla tehdään maanrakennustöitä ja rakennuksen perustuksia. Rakennuksen runko nousee vähitellen Teollisuuskadun tasolle ja sen yli vuonna 2025. Lopullisesti rakennuksen torniosan harjakorkeus saavutetaan vuoden 2027 alussa.

Toimistorakennuksen suunnittelussa huomioidaan Varman ympäristövastuullisuustavoitteet ja rakentamisen kiertotalousohjeet. Rakennukselle haetaan kiinteistöjen BREEAM-ympäristösertifikaattia eli BREEAM Excellent -ympäristöluokitusta.

Pasila vahvistaa asemaansa Helsingin keskustamaisena alueena

Pasila on paitsi Helsingin, myös valtakunnallisen liikenteen solmukohta ja Helsingin toimitilarakentamisen avainalue.

Tornitalo on osa Helsingin kaupungin kaavoittamaa laajempaa (Keski-Pasilan tornialue) tornitaloista koostuvaa, tiivistä ja urbaania asuin- ja työpaikka-aluetta. Pasila on yksi alueista, joilla Helsingin kaupunki on linjannut korkeiden tornitalojen rakentamisen mahdolliseksi. The Node on ensimmäinen Keski-Pasilan tornialueelle nouseva tornitalo.

Hankkeen myötä Pasilan asema toimisto- ja asuinkeskittymänä vahvistuu Helsingin keskustamaisena alueena. Alueelle on laadittu liikennesuunnitelma, joka toisi uuden jalankulkuyhteyden Veturitallien alueelta Pasilansillalle ja sen joukkoliikenneterminaaliin.

Varman Pasilan tornitalon on suunnitellut JKMM Arkkitehdit.  Varma voitti tammikuussa 2022 Senaatti-kiinteistöjen ja Helsingin kaupungin järjestämän suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun Keski-Pasilan tontin käytöstä. Helsingin kaupunki hyväksyi Pasilan tornialueen keskiosan asemakaavan ja kaavamuutoksen lokakuussa 2023.

DHL Expressin ja AVIA Real Estaten logistiikkakeskus harjakorkeudessa Helsinki-Vantaalla

Helsinki-Vantaan lentokenttäalueelle rakennettavan DHL Expressin uuden logistiikkakeskuksen harjannostajaisia on vietetty. AVIA Real Estate ja DHL Express allekirjoittivat viime vuonna vuokrasopimuksen, jonka myötä Helsinki-Vantaan lentoasemalle nousee uusi, ympäristöystävällinen logistiikkakeskus. Projekti on edennyt suunnitelmien mukaisesti, ja rakennus luovutetaan DHL Expressille loppukesällä 2025.

Kuva uudesta logistiikkakeskuksesta.
Helsinki-Vantaan lentoasemalle nousi uusi, ympäristöystävällinen logistiikkakeskus. Kuva: AVIA Real Estate

AVIA Real Estaten toimitusjohtaja Ilkka Pitkänen kertoo, että hyvin edennyt rakennushanke on tärkeä osa lentokenttäalueen kehitystä, sillä se luo uusia työpaikkoja ja vahvistaa alueen asemaa kansainvälisenä logistiikan keskuksena.


– Yhteistyömme DHL Expressin kanssa on ollut erittäin hyvää, ja projekti on merkittävä askel AVIA Real Estaten sitoutumisessa kestävään kehitykseen ja energiatehokkuuteen. Kiinteistölle tavoitellaan LEED Platinum -ympäristösertifikaattia eli sen suunnittelussa on huomioitu tiukat ympäristö- ja päästötavoitteet.

Logistiikkakeskuksessa on maalämpökaivoja yhteensä 33 kappaletta, ja jokainen niistä on noin 320 metriä syvä, eli maalämpöputkea on peruskalliossa yhteensä yli 10 kilometriä. Maalämpö mahdollistaa sekä energiatehokkaan lämmityksen että kiinteistön jäähdytyksen. Maalämmön lisäksi kiinteistön katolle asennetaan aurinkoenergiajärjestelmä, jonka myötä DHL:n hiilidioksidipäästöt pienentyvät vuosittain noin 33,7 t, mikä vastaa noin 1500 puun istuttamista.

Uudessa logistiikkakeskuksessa tulee työskentelemään alkuvaiheessa noin 150 henkilöä ja määrän odotetaan kasvavan. AVIA Real Estate investoi kohteeseen noin 34 miljoonaa euroa. DHL Expressin kokonaisinvestointi uusiin tiloihin ja teknologiaan Aviapolis-alueella on noin 100 miljoonaa euroa koko vuokrakaudelta.

Projektin pääurakoitsija on Meijou Oy ja pääarkkitehtitoimisto Arkkitehtitoimisto Siltanen & Laakso Oy.