Kesko osti Lahden Paavolasta tontit uudelle hypermarketille

Luhta-Kiinteistöt Oy on myynyt Kesko OyJ:lle kaksi tonttia Lahden keskustassa. Tontit sijaitsevat niin sanotussa Luhdan korttelissa Paavolan kaupunginosan alueella.

Logo: kesko.fi

Kesko rakentaa ostamalleen alueelle Paavolan K-Citymarketin korvaavan hypermarketin. Paavolan K-Citymarket on Suomen ensimmäinen hypermarket. Uusi kauppa aukeaa arviolta vuonna 2026 ja sen kokonaispinta-ala on noin 9 500 neliömetriä. Luhdan kortteliin on kaavoitettu lisäksi asuin- ja toimistokiinteistöjä.  

– Uudistamme ja vahvistamme kauppapaikkaverkostoamme jatkuvasti ja olemme erittäin tyytyväisiä, kun voimme jatkaa Suomen vanhimman K-Citymarketin yli 50-vuotista tarinaa uusissa, moderneissa tiloissa. Uusperustannassa panostamme erityisesti kasvukeskuksiin, Keskon päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Ari Akseli kertoo.
Luhta-Kiinteistöjen hallituksen puheenjohtajan Tiina Luhtasen mukaan kyseinen kiinteistökauppa on merkittävä askel keskustakorttelin hankkeen eteenpäin viemiseksi.
– Omistamamme korttelikokonaisuus on laaja, ja hankkeena hyvin monipuolinen ja mielenkiintoinen. Keskon kiinteistökaupan myötä tämä hybridimuotoinen hankekokonaisuus saa nyt lähtölaukauksen ja monen vuoden kehitystyö palkitaan. Vielä tekemistä riittää, sillä Keskolle myytyjen tonttien lisäksi hanke pitää sisällään yhteensä kuusi erillistä tonttia sekä kiinteistöä ja yhteensä noin 37 000 kerrosneliömetriä. Olemme todella tyytyväisiä saadessamme Keskon mukaan hankkeeseemme ja uskomme tasokkaan hypermarketin tuovan tärkeän lisän suunniteltuun laadukkaaseen korttelikokonaisuuteen.

Luhta-Kiinteistöjen tavoitteena on myydä myös jäljellä jäävät kohteet kyseisessä korttelissa, missä voimassa oleva asemakaava mahdollistaa liike-, toimisto- ja asuinrakentamista.
Mittava uudisrakentaminen vaatii, että valtaosa korttelissa sijaitsevista rakennuksista puretaan; vanha Anttilan kiinteistö Kauppakatu 16:ssa, Luhdan vanha pääkonttori Vesijärvenkatu 19:ssä sekä Vesijärvenkatu 15:n sisäpihan siipiosa. Purkutyöt tullaan aloittamaan loppuvuonna 2023, ja purkutöiden arvioidaan kestävän noin kuusi kuukautta.
– Uskomme tämän hankkeen olevan tärkeä avaus Lahden keskustan kehittämiselle. Olemme tehneet hienoa yhteistyötä useiden kumppanien kanssa sekä erityisesti Lahden kaupungin kanssa. Meille elinvoimainen keskusta on tärkeä asia, kuten myös varmasti kaikille lahtelaisille, Luhtanen toteaa.