Logian ja YIT solmineet merkittävän yhteistyösopimuksen Tuusulan Sammonmäen kehityksestä

Havainnekuva uudesta teollisuusalueesta ilmasta käsin.
Logianin kohteen erinomainen sijainti lentokentän läheisyydessä.

Tuusulan Sammonmäkeen, osana lentokentän pohjoispuolen Tuusulan Focus-alueen laajaa kehitystä, käynnistetään Logianin ja YIT Oyj:n kehityshanke, jossa toteutetaan laajuudeltaan 35 000 m2 tilat teollisuus- tai logistiikkayrityksille. YIT:n omistama alue sijaitsee strategisella paikalla Tuusulanväylän ja suunnitteilla olevan Kehä IV:n risteyksessä, vain noin 10 minuutin ajomatkan päässä Helsinki-Vantaan lentoasemasta ja noin 30 minuuttia Helsingin keskustasta.

Logian ja YIT ovat solmineet aiesopimuksen osakekannan kaupan ja urakkasopimuksen osalta.  Lisäksi on sovittu yhteistyöstä tilojen vuokrauksen osalta. Osakekannan kauppaa ja toteutusta koskevat lopulliset sopimukset  allekirjoitetaan, kun kaava on vahvistunut ja tilojen vuokrasopimus on allekirjoitettu.

Kasvua ja kilpailuetua lentoaseman kyljessä

Sammonmäen ainutlaatuinen sijainti yhdistää sujuvat liikenneyhteydet, kehittyvän ympäristön ja vahvan vetovoiman, tarjoten harvinaisen mahdollisuuden sijoittua alueelle, jonka kaltaisia on tarjolla vain poikkeuksellisen harvoin. Alueen keskeinen asema pääväylien varrella sekä suunnitteilla oleva Kehä IV tukevat tehokasta tavaraliikennettä ja mahdollistavat nopean yhteyden koko pääkaupunkiseudulle, lentokentälle ja satamiin.

Logianin strategian kulmakiviä on kehittää ja omistaa kiinteistöjään vastuullisesti ja kestävästi. Suunnittelussa huomioidaan energiatehokkuus, uusiutuvan energian mahdollisuudet sekä alueiden ja infrastruktuurin kehittäminen pitkälle tulevaisuuteen. Kunnianhimoinen kaavoitus- ja yhteistyö kunnan sekä alueen maanomistajien kanssa mahdollistavat Sammonmäen sujuvan hankekehityksen ja räätälöidyt ratkaisut. Näin myös alueelle sijoittuvat yritykset voivat hyötyä yhteistyömahdollisuuksista, toistensa tarjoamista palveluista ja alueen lisääntyvästä näkyvyydestä.

Tekova rakentaa Chiller Oy:lle uudet toimitilat Tuusulaan

Tekova toteuttaa Chiller Oy:n uudet pääkonttori-, tuotanto- ja varastotilat Tuusulan Sulan alueelle. Kiinteistön taustalla ja rakennuttajana on kiinteistöyhtiö Logian, joka on työeläkevakuuttaja Kevan ja Mrec Investment Management Oy:n (Mrec IM) omistama yhtiö, joka keskittyy logistiikka-, varasto- ja teollisuuskiinteistöihin.

Hanke toteutetaan KVR-urakalla ja sen koko on n. 9000 m². Rakennustöiden arvioidaan käynnistyvän keväällä 2025, jolloin valmistuminen ajoittuisi alkuvuoteen 2026. Kiinteistöstä tulee Chillerin Suomen päätoimipaikka. Chiller on osa suomalaista perheomisteista Koja Groupia ja sen toiminta on kansainvälistä.

Chillerin tarpeisiin ja tulevaisuuden kasvuun suunniteltujen tilojen toteutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota ympäristövaikutusten minimointiin. Kiinteistölle tullaan hakemaan BREEAM Excellent -sertifikaattia. Rakennukseen asennetaan muun muassa aurinkopaneelit ja se toteutetaan A-energialuokkaan. Rakentaminen huomioi laajasti myös muita kestävän ympäristön ja laadukkaan toimitilarakentamisen standardeja. Hankkeessa hyödynnetään lisäksi käyttäjän oman konsernin Kojan ja Chillerin tuotevalikoiman kotimaisia älykkäitä ja energiatehokkaita jäähdytys-, lämmitys- ja energiaratkaisuja.

–Tämä investointi tukee Chillerin pitkän aikavälin kasvustrategiaa ja mahdollistaa yrityksen kehittymisen tulevaisuuden tarpeita ajatellen, toteaa Chillerin toimitusjohtaja Joonas Lius.

–Uuden kiinteistön myötä voimme keskittää toimintoja yhteen paikkaan ja samalla vahvistaa sitoutumistamme vastuulliseen liiketoimintaan.

–Kaikissa Logianin hankkeissa tavoitteena on EU taksonomianmukainen toteutus ja vähintään BREEAM Excellent -taso. Näin myös uusimmassa hankkeessa, jossa vastuullisuus ja korkeatasoinen rakentaminen varmistavat Chillerille ensiluokkaiset tilat, toteaa Elsi Luhtanen, Mrec Investment Management Oy:sta.