Uuden poliisiaseman rakentaminen alkaa Salossa

Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt aloittaa poliisiaseman rakentamisen Saloon Hornin kaupunginosaan. Rakennustyöt käynnistyvät kesäkuussa ja valmistuvat aikataulun mukaan tammikuussa 2026. Lounais-Suomen poliisiasema ottaa tilat käyttöön alustavan aikataulun mukaan huhtikuussa 2026.

Kuva: WSP Finland

Uusi poliisiasema on poliisitalokonseptin mukainen yksikerroksinen rakennus ja laajuudeltaan noin 3 000 bruttoneliötä. Hankkeen kustannusarvio on 15 miljoonaa euroa. Pääurakoitsijaksi on valittu Astora Rakennus Oy.

Poliisiasemalle sijoittuvat kaikki nykyiset toiminnot, kuten lupapalvelu, valvonta- ja hälytystoiminta, rikostutkinta ja poliisivankila. Se on suunniteltu tukemaan poliisin toimintaa ja palvelemaan entistä paremmin poliisin toimintaedellytyksiä, henkilökuntaa ja asiakkaita. Uusi poliisiasema vastaa poliisin toimitilaturvallisuusvaatimuksiin ja vahvistaa Salon alueen turvallisuudentunnetta. Tavoitteena on toteuttaa poliisitalokonseptin mukaiset poliisitoiminnan tarpeita vastaavat terveelliset ja turvalliset toimitilat.

– Poliisitaloa suunniteltiin nousevien rakennuskustannusten aikana, mikä toi haasteita suunnitteluun ja hankkeen laajuuteen. Hyvällä ja tiiviillä yhteistyöllä asiakkaan kanssa poliisitaloon on saatu suunniteltua kaikki tarvittavat toiminnot ja palvelut. Nyt kaikki päätökset rakentamisen aloittamiseksi on olemassa, ja pääsemme aloittamaan työt kohteella kesäkuun alkupuolella, kertoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Sami Brück

Hankkeessa hyödynnetään Senaatti-kiinteistöjen, Poliisihallituksen ja poliisilaitosten yhdessä kehittämää poliisitalokonseptia, jossa tilatyypit on suunniteltu valmiiksi vastaamaan poliisitoiminnan nykyvaatimuksia. Hankkeessa noudatetaan Senaatti-kiinteistöjen ohjeita hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Aurinkoenergiaa hyödynnetään asentamalla aurinkovoimala rakennuksen katolle.

Uusi poliisiasema rakennetaan noin 1,5 kilometrin päähän Salon keskustasta osoitteeseen Tehdaskatu 30. Poliisitalon tontin koko on noin 1,5 hehtaaria. Tontin kaavamuutos on saanut lainvoiman lokakuussa 2023, ja Senaatti-kiinteistöt on ostanut tontin Salon kaupungilta huhtikuussa 2024.

Mainos